Täysistunnossa äänestetty parlamentin mietintö maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta aiheutuvien kasvihuonekaasujen päästöjen laskentamenetelmistä on osa EU:n ilmastopolitiikkaa. Lainsäädäntöä kehittämällä EU jäsenmaat pyrkivät varmistamaan, että pystyvät täyttämään Pariisin ilmastosopimuksessa tehdyt sitoumuksensa.
Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole millekään jäsenmaalle helppoa, halpaa tai kivaa. Ilmastopolitiikan sisältämä lainsäädäntö, kuten päästökauppadirektiivi, taakanjakopäätös tai direktiivi hiilen talteenotosta ja varastoinnista, kohdistuu jokaiseen jäsenmaahan ja teollisuuden eri alalle eri tavalla.
Mutta jos ilmastomuutosta ei saada kuriin, sen seuraukset ne vasta kalliit ovatkin. Toimenpiteet on pakko toteuttaa ja kiireellisesti, mikäli aiomme hillitä ilmastonmuutosta ja turvata maapallollamme ihmisten elintarpeet tyydyttävä tilanne.
Omaa äänestyskäyttäytymistäni ohjasi ne kansainväliset sitoumukset, mitä olen itsekin aikoinaan ollut Rion ilmastokokouksessa neuvottelemassa. Puolsin komission esitystä määritellä metsänhoidon vertailutaso vuosien 1990–2009 keskiarvona äänestämällä ympäristövaliokunnassa kompromissina esitettyjä vuosia 2000–2012 vastaan. Sen lisäksi, että tämä olisi ollut Suomen kannalta parempi vaihtoehto, tämä olisi myös yhdenmukaistanut EU:n laskentatavan hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) kansallisten kasvihuonekaasumäärien laskemista koskevien ohjeiden ja YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan lähestymistapojen kanssa.
Komission ehdottaman vertailukauden rinnalla erikseen äänestetyt lisäykset koskien jäsenvaltion ylimääräistä metsänkorjuuta – edellyttäen, että metsämaa säilyisi kasvihuonekaasujen nieluna ja Pariisin sopimuksen tavoite kasvihuonekaasupäästöjen ja nielujen aikaansaamien poistumien välilisestä tasapainosta kuluvan vuosisadan jälkipuoliskolla saavutettaisiin – olisi ollut hyväksyttävissä. Puolsin niitä äänestyksissä, vaikka ne nyt ovatkin hiukan ongelmallisia ottaen huomioon, että myös metsänhoidon intensiivisyyskriteeri poistui. Ajattelussani kestävään metsähoitoon perustuvia hakkuita kuvaava lisäys olisi istunut hyväksi täydennykseksi komission alkuperäiseen esitykseen.
Sen sijaan en voinut hyväksyä ehdotusta, jonka mukaan jäsenmaille voitaisiin tehdä poikkeus sovittujen vertailuvuosien käyttöön tiedonpuutteeseen vedoten. Tämä sallisi jäsenmaille tarpeettoman mahdollisuuden vältellä täysimittaista kasvihuonepäästöjen laskemista. Eihän veronmaksuunkaan sallita poikkeuksia sen perusteella, ettei henkilöllä vielä ole tarkkaa tietoa vuosituloistaan. On sovittava siitä, mihin mennessä tieto pitää olla saatavilla.
Parlamentin lopulliseksi, monien poliittisten kompromissien jälkeiseksi kannaksi muodostunut mielivaltaisesti valittu myöhäisempi metsäalan vertailutaso, joka ei huomioi metsänhoidon historiallista intensiivisyyttä, on heikennys komission esitykseen. Parlamentti myös avasi jäsenmaille mahdollisuuden määritellä mielivaltaisemmin hakkumääriään. Joustot eivät ole ilmastosopimusten kannalta hyväksi.
Lopullisten sääntöjen sopiminen jatkuu kolmikantaneuvotteluina komission ja neuvoston kanssa. Pelkona on, ettei siitä muodostu riittävää tehokasta työkalua ilmastomuutoksen torjumiseksi.
Komission esitys:
https://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2016/FI/1-2016-479-FI-F1-1.PDF
Täysistuntoon tulleet muutosesitykset:
http://www.europarl.europa.eu/plenary/fi/report-details.html?reference=A8-0262-2017
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan