Viime aikoina tapetilla olleen sanahirviön, finanssitransaktioveron taakse kätkeytyy kannattamisenarvoinen ajatus siitä, että finanssisektorin tulee myös itse osallistua finanssikriisin aikaansaamiin maksutalkoisiin ja että verotuksen avulla on mahdollista kannustaa pidempiaikaisia, kestäviä investointiratkaisuja.
4 600 miljardia euroa, tai lähestulkoon 40 % koko EU:n vuoden 2009 bruttokansantuotteesta. Tuo käsittämättömän suuri luku on summa, jonka EU-maat yhdessä ja erikseen lupasivat finanssikriisin hoitamiseen: finanssisektoriensa ja pankkiensa pääomittamiseen ja tukemiseen, pankkiensa vastuiden takaamiseen ja muuhun kriisintorjuntaan. Luvatusta avusta käytettiin yksin vuoden 2008–2009 aikana noin 2 300 miljardia euroa.
Tuki tuli valtioiden – siis kansalaisten – rahapusseista. On tärkeää muistaa, että vaikka yksi syy nyt meneillään olevaan talouskriisiin on valtioiden oma huono taloudenpito, löytyy pääsyyllinen kriisiin finanssisektorin puolelta. Sääntelemätön, monimutkainen ja nopeasti valtavaksi paisunut sektori ja sen ylilyönnit ovat niiden vaikeiden säästökuurien taustalla, joita Suomessakin nyt pohditaan ja toimeenpannaan. On vain oikeudenmukaista, että kriisiä aiheuttamassa ollut sektori tuodaan mukaan maksutalkoisiin.
On myös hyvä muistaa, että finanssi- ja vakuutuspalvelut on tällä hetkellä EU-alueella vapautettu arvonlisäverosta. Tiukassa taloustilanteessa veroja kiristetään kussakin EU-maassa kautta linjan. Ei ole syytä, miksi finanssisektorin tulisi jäädä näiden talkoiden ulkopuolelle. Veroa voidaan perustella myös markkinavakauden edistämisellä: äärimmäisen nopeatempoisen, spekulatiivisen kaupankäynnin sijaan kannustetaan pidemmän tähtäimen kestävää sijoitustoimintaa.
Komission ehdotus EU-laajuiseksi transaktioveroksi julkaistiin viime vuoden syyskuussa, ensimmäinen keskustelu parlamentissa käytiin eilen. Vastaan oman ryhmäni EPP:n kannasta raporttiin, jossa parlamentilla on lausunnonanto-oikeus. Päätökset verosta tulee tehdä neuvostossa yksimielisesti.
Mikään uusi idea transaktioiden verottaminen ei ole: juurensa sillä on James Tobinin 1970-luvun alussa esittelemässä ”Tobinin verossa”. Tukea vero on kerännyt noista päivistä lähtien, kannatuspohja laajeni kuitenkin huomattavasti viimeisimmän finanssikriisin saattelemana. Kriisin pahimman aallokon taannuttua taantui kuitenkin valitettavasti myös monen maan kiinnostus veroa kohtaan, eikä viime vuoden marraskuussa Cannesissa pidetyssä G20-kokouksessa löydetty sopua kansainvälisellä tasolla yhteisesti toteutettavasta verosta.
Täyttä yhteisymmärrystä verosta ei olla saavutettu EU:n sisälläkään. Äänekkäin vastustaja on Britannia, joka on pääministerinsä suulla ilmoittanut jyrkän vastustuksensa verolle. Turhaan pelotteluun veron mahdottomuudesta ja suunnattomista kustannuksista ei saa kuitenkaan kompastua, niin kuin ei yhden tai kahden jäsenmaan vastustukseenkaan. Tärkeää on, että vero suunnitellaan oikein niin, että mahdollisuudet sen kierrolle ja väärinkäytöksille minimoidaan.
Komission esityksessä on monta hyvää kohtaa, joiden avulla transaktioverosta pyritään tekemään niin aukoton kun mahdollista. Verosta esitetään mahdollisimman laaja-alaista, minkä lisäksi vero lankeaa automaattisesti maksettavaksi silloin, kun jompikumpi tai molemmat transaktion osapuolista on EU-alueella toimiva rahoituslaitos. Näin riski siihen, että kaupankäynti yksinkertaisesti siirtyisi EU:n ulkopuolelle, pienenee.
Tärkeää on huomata, ettei vero kohdistu ensisijaisiin markkinoihin: näin ollen pyritään mm. varmistamaan, ettei verolla kuristeta yritysten pääoman keruuta. Myös suurin osa kansalaisten omista päivittäisistä finanssitoimista jää veron ulkopuolelle. Kansalaisen ei siis tarvitse maksaa transaktioveroa valuutanvaihdoista, vakuutuksista, rahansiirroista…
Vero on toki aina vero – ja se maksaa. Mutta niin maksaa sääntelemättömyyskin: viimeisimmän kriisin huikeat kustannukset todistavat tämän.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan