Populistista kielenkäyttöä puolustellaan milloin milläkin perusteella. Milloin kyseessä on ”avoin kriittisyys”, milloin ”rehellisyys”, milloin ”vähemmistön suosimisen tai syrjinnän tuomitseminen” ja milloin jotakin muuta kaunista ja ylevää. Viime aikoina tällaista puhetta on kuulunut yhä enemmän myös puolueiden piiristä. Kaikkinaisesta ihmisyyden yksinkertaistamisesta ja syrjintää edistävästä puheesta kaikkien puolueiden ja niiden johtajien tulee aina sanoutua irti. Välittömästi ja jyrkästi.
Yksinkertaistuksilla on tapana nousta pinnalle vaikeina aikoina. Ne tarjoavat helppoja ratkaisuja muutosten ja epävarmuuden keskellä elävälle ihmiselle: mennään takaisin eiliseen, suljetaan ovet ja palautetaan lapsuuden ajat takaisin. Syytetään jotakuta ulkopuolista muutoksesta. Syytetään vähemmistöjä. Maahanmuuttajia, homoja, mustia, miksei vaikkapa vasenkätisiä.
Toisinaan kuulee sanottavan, että koska politiikka on se kenttä, jossa yhteiskunnan keskeiset arvot ja pelisäännöt määritellään, politiikassa tulisi myös suvaita ”erilaisia näkemyksiä” – myös syrjintää edistäviä. Totuus on päinvastainen. Koska politiikassa määritellään yhteiset arvot ja pelisäännöt, syrjinnälle ei tule antaa milliäkään tilaa.
Yhden totuuden politiikka voi toteutua äärimmäisyyksiin asti. Suvaitsemattomuuden ja rasismin edustajalta, joka on jo vallassa, ei voi enää silloin edellyttää suvaitsevaisuutta.
Jos valtapuolueet omaksuvat populistista kielenkäyttöä, nollatoleranssi siirtyy huomaamatta kauemmas syrjintää vastustavienkin puolueiden osalta. Se puolestaan johtaa epäaidon ja mustavalkoisen maailmankuvan syntyyn. Tätä ei voi, eikä saa hyväksyä.
Kyse ei myöskään ole pelkästä kauniiden periaatteiden julistamisesta ja yleisestä huultenheiluttelusta, vaan oikeudesta ja laista. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten YK:n rotusyrjinnän poistamista ja naisten syrjinnän poistamista koskeviin sopimuksiin. Meitä velvoittavat myös Euroopan unionin perusoikeuskirja ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus joka kieltää syrjinnän rodun tai etnisen alkuperän perusteella.
Tietysti voisi kuvitella, että ilman velvoittavia lakitekstejäkin tulisi olla selvää, että perusoikeudet kuuluvat yhtäläisinä ja yhtämittaisina kaikille.
Kyse on myös eurooppalaisesta projektista. Sosiaalisesti vastuullinen Eurooppa kokee tällä hetkellä enemmän hyökkäyksiä kuin aikoihin. Lääke tähän kaikkeen ei ole vetäytyminen, vaan enemmän yhteistyötä. Portugalin tai Kreikan budjettivajeet eivät ole vain maiden omia ongelmia. Ympäristö- ja talousongelmat ovat yhä enemmän yhteisiä. Rasistiset asenteet ja syrjintäpuhe on yleistynyt pitkin Eurooppaa.
Ongelmien ratkaisut koskevat kaikkia: joko voitamme kriisit yhdessä tai häviämme kaikki tahoillamme ja syytämme toisiamme. Avoimen ja sosiaalisesti vastuullisen Euroopan luominen kestää vuosikausia, mutta se on helppo tuhota hetkessä.